Minulle uuden oppiminen on ollut askel kohti itseäni.
Vuosien varrella olen huomannut palaavani yhä uudelleen luovuuden, kuvallisen ilmaisun ja uuden oppimisen äärelle. Ensimmäinen tärkeä käänne kohti valokuvausta ja visuaalista maailmaa ei syntynyt yhdessä yössä, vaan vähitellen. Jokainen vaihe on vienyt minua hieman lähemmäs omaa suuntaani.
Tämä matka ei ole ollut aina helppo, eikä sen ole tarvinnutkaan olla. Juuri haasteiden, kokeilujen, virheiden ja uusien oivallusten kautta olen vähitellen löytänyt suuntani.
Silta vanhan ja uuden välillä
Moni ajattelee, että suunnan muuttaminen tarkoittaa suurta hyppyä tuntemattomaan. Olen huomannut, että useimmiten kyse on jostakin paljon pienemmästä.
Kun katson omaa polkuani taaksepäin, huomaan, ettei mikään ole tapahtunut kerralla. Jokainen vaihe on rakentunut edellisen päälle. En ole aina tiennyt tarkalleen, minne tie johtaa, mutta jokainen valinta on vienyt minua vähitellen eteenpäin.
Ehkä juuri siksi ajattelen nykyään, ettei meidän tarvitse nähdä koko matkaa edessämme. Riittää, että tunnemme sydämessämme suunnan.
Joskus elämässä rakennamme siltaa vanhan ja uuden välille huomaamattamme. Vasta myöhemmin näemme, miten pienet valinnat, kokeilut ja oivallukset ovat johdattaneet meitä kohti suuntaa, jota emme ehkä olisi osanneet aavistaa matkan alussa.
Oma suunta löytyy usein vähitellen
Minulle tämä suunta on ollut Studio Weird.
Jos joku olisi viisi vuotta sitten sanonut, että minulla olisi vielä joskus oma valokuvaamo ja tekisin taidetta, en olisi ehkä uskonut sitä. Silti juuri siihen suuntaan pienet valinnat, kokeilut ja oivallukset ovat minua vähitellen kuljettaneet.
Studio Weird on valokuvaamo, mutta myös paljon enemmän. Se on paikka, jossa valokuvaus, visuaalinen ilmaisu, ihmisten kohtaaminen ja taide kulkevat rinnakkain. Studio Weirdin kautta oma visuaalinen maailmani on saanut tilan kasvaa näkyväksi.
Haluan kuvata ihmisiä niin, että he voisivat nähdä itsensä uudessa valossa. Haluan tehdä taidetta, jonka äärelle voi pysähtyä. Valokuvia ja peilielementtejä, jotka kutsuvat pohtimaan omaa elämänpolkua, tunteita ja kaikkea sitä, mitä kannamme sisällämme.
Opiskelu, yrittäjyys ja taide eivät ole minulle irrallisia asioita. Ne ovat osa samaa matkaa. Ne rakentavat siltaa sen välille, missä olen nyt, ja sen, mitä kohti haluan kulkea.
Kaiken ei tarvitse muuttua kerralla
Uuden suunnan etsiminen voi tuntua pelottavalta. Varsinkin aikuisena voi helposti ajatella, että olisi pitänyt tietää jo aiemmin, mitä haluaa tehdä tai millaista elämää haluaa rakentaa.
Minä ajattelen toisin.
Me emme ole koskaan valmiita. Saamme kasvaa, muuttua ja löytää itsestämme uusia puolia vielä silloinkin, kun luulimme jo tietävämme, keitä olemme.
Suunnan muuttaminen ei tarkoita sitä, että kaiken pitäisi muuttua yhdessä hetkessä. Harvoin suurimmat muutokset syntyvät yhdestä rohkeasta hypystä. Useimmiten ne rakentuvat pienistä teoista, päätöksistä ja kokeiluista, jotka vievät vähitellen oikeaan suuntaan.
Muutoksen alku voi olla kurssi, josta on haaveillut pitkään, kirja, joka avaa uusia ajatuksia, tai kohtaaminen, joka saa katsomaan omaa suuntaa uudella tavalla. Toisinaan se on päätös antaa enemmän tilaa omalle luovuudelle tai jokin muu asia, joka tuntuu merkitykselliseltä juuri siinä elämäntilanteessa.
Pienikin suunnanmuutos voi olla merkityksellinen, jos se vie lähemmäs jotakin omaa.
Ehkä tärkeintä onkin juuri se matka
Elämän varrella kannamme mukanamme monia rooleja. Äitiys, opiskelu ja yrittäjyys ovat opettaneet minulle, että voin oppia uutta joka päivä. Taide on puolestaan antanut minulle tavan nähdä, tuntea ja sanoittaa asioita, joille en aina löydä sanoja. En ole koskaan täysin perillä tai valmis, eikä minun tarvitsekaan olla. Ehkä tärkeintä onkin juuri se matka.
Unelmille ei ole viimeistä käyttöpäivää.
Ei ole liian myöhäistä oppia uutta.
Ei ole liian myöhäistä antaa tilaa omalle luovuudelle.
Ei ole liian myöhäistä ottaa ensimmäistä askelta kohti jotakin, joka tuntuu omalta.
Meidän ei tarvitse olla valmiita aloittaaksemme.
Joskus riittää, että uskallamme ottaa ensimmäisen askeleen.
Johanna